Vuoden 2017 markkinointitrendi: monikanavainen vaikuttajamarkkinointi

Kanavistamme on alkuvuoden ajan voinut seurata Pauligin oman brändilähettilään Paulan tyylilaajennusta. Siliä konseptoi, koordinoi ja tuotti Pauligin Paulalle monikanavaisen vaikuttajamarkkinoinnin kampanjan ja toimi sen vastaavana tuottajana.

Jo tuotantovaiheessa tuli vahva tunne, että tämä menee maaliin, kuten on ajateltu! Mukana olleet tekijät olivat ammattilaisia, mutta myös erityisen valloittavia persoonia! Kampanja tehtiin kunkin kanavan parhaan ja näkemyksellisimmän osaajan kanssa.

Mukana olleet vaikuttajat

Vesa Silver: Suomen tyylitietoisin stylisti, joka stailaa mm. Antti Tuiskua, Mikael Gabrielia ja Isac Elliotia.
Janita Autio: valokuvaa Suomen kauneimmat kuvat artisteista, tapahtumista ja vaikkapa häistä!
Janne Naakka: Suomen yksi tunnetuimpia vloggaajia 35 miljoonalla Youtube-näyttökerralla – ja entinen IRC-galleriafame!
Veronica Verho: Suomen kolmanneksi suosituin nuorisoidoli. Tubettaja ja radiojuontaja, joka rakastaa yksisarvisia.

Valitut vaikuttajat sopivat kampanjaan ja olivat asetettujen tavoitteiden mukaisesti nousevia ja/tai juuri tämän hetken kuumimpia! Mm. Janita Autio pokkasi juuri Inspiration Blog Awards -palkinnon ja Veronica on noussut koko Suomen aamuradioääneksi NRJ:lle.

Tuloksista – nehän ne kiinnostaa!

Vaikuttajat tavoittivat asetetun kohderyhmän sisällöillään omissa kanavissaan odotetusti. Noin 80 % sisältöjen kuluttajista oli noin 20-vuotiaita naisia, joita Paulan tyylilaajennuksella haluttiin puhutella. Heidät haluttiin tehdä tietoiseksi Paulan ammattista, mutta myös saattaa heidät kuluttajina kahvitietouden pariin.

Paulan uusi tyyli ja sen muutos välittyi vaikuttajien sisällöistä. Paulig tavoitti kampanjassa mukana olleiden vaikuttajien kautta uusia yleisöjä ja kasvatti 12 %:lla Pauligin Youtube-kanavan tilaajia.

Juhla Mokka -kahvin Brand Manager Uuna Kostamo kertoo kampanjasta näin:
Kampanja oli onnistunut, sillä kohderyhmä tavoitettiin ja sitoutettiin sekä kasvatettiin Paulan tunnettuutta kohderyhmän keskuudessa. Lisäksi Pauligin Youtube-kanavalle saatiin lisää seuraajia. Videoita katseltiin myös huomattavasti enemmän ja kauemmin kuin muita Pauligin Youtube-kanavan sisältöjä. Siliän kanssa työskentely oli sujuvaa, työ oli selkeästi ja hyvin koordinoitu. Siliä toi pöytään myös raikkaita uusia ideoita.

Mitä yleisö näki?

Kampanja näkyi tyylilaajennuksesta kertovien sisältöjen kautta vaikuttajien omissa kanavissa: Janita ja Vesa kirjoittivat blogipostaukset, Janne Naakka ja Mariieveronica kuvasivat videot. Lisäksi tehtiin neljä aitoutta sekä vaikuttajien ja Paulan omia polkuja käsittelevää videota Pauligin kanavalle. Pauligin kanavalle videot kuvasi 360teekki, ja ne voit katsoa alla olevan soittolistan kautta. 

Nostetta sisällöille luotiin monikanavaisesti vaikuttajien ja Paulan Snäpissä, Instassa, Facabookissa ja Twitterissä.

Kulissien takana

Me Siliässä teimme peruspalikat meille tavallisella tyylillä ja keinoilla, joihin uskomme.

1. Suunnittelutyö

Kampanja suunniteltiin yhdessä ideoiden. Ensin koputtelimme Siliän porukalla yhteen viisaita päitämme, minkä jälkeen jatkoimme suunnittelutyötä yhdessä Paulan bränditiimin kanssa. Toimme pöytään perustellut näkemyksemme tämän päivän kuumimmista vaikuttajista ja ehdotimme rohkeasti – todella rohkeasti! Hioimme lopullisen vaikuttajakattauksen valmiiksi yhdessä Pauligin neuvotteluhuoneessa.

Haimme mukaan vaikuttajia hyvin erilaisilla kohderyhmillä: valokuvaajia, bloggaajia, stylistejä ja vloggaajia. Teimme yhteistyötä MCN:ien (Multi Channel Network) ja itsenäisesti toimivien vaikuttajien kanssa. Sitoutumattomana toimijana meillä on vapaus rakentaa kampanjaan monipuolinen vaikuttajakattaus!

Seuraavassa vaiheessa mukaan otettiin vaikuttajat ja videokuvaaja. Ei riitä, että olemme itse innoissamme, vaan myös vaikuttajat tulee saada vakuutettua ja innostettua mukaan tekemiseen. Vaikuttajienkin tulee vaikuttua! Siinä onnistutaan yhdessä suunnitellen: tehdään aidosti vaikuttajien itsensä näköistä sisältöä heille ominaisella tyylillä. Siliä puhuu sujuvasti “vaikuttajaa” ja “brändiä”, ja yhteinen kieli onkin avain onnistumiseen.

2. Koordinointi

Onnistuneen kampanjan taustalta löytyy avoin viestintä ja yhteisesti kaikkien tekijöiden kesken jaetut tiedostot. Koordinointityö tulee aloittaa ajoissa ja siihen tulee varata aikaa. Koordinointityölle ei yleensä brändin omalta konttorilta aikaa löydy – meiltä löytyy!

Viestiminen vaatii rautaista otetta ja herkkää korvaa. Informaatioähkyn aikakautena pitää tietää, mitä viestitään, kenelle viestitään ja missä vaiheessa riittää, että tieto on vain saatavilla. Tästä rakentuu myös pohja tuotantoaikataululle!

 

3. Tuotanto

Tuotantoaikataulu on Raamattu, jota koko tiimi yhdessä seuraa. Aikataulun sanelee tietenkin toivottu kampanja-aikataulu. Meidän tehtävämme oli pureskella ennen julkaisua tapahtuvat vaiheet niin, että kaikki onnistutaan saamaan ajoissa valmiiksi.

Tekemisen pitää olla ennen kaikkea mukavaa aivan kaikille! Tällaisessa kampanjassa on koolla toisilleen ennestään tuntemattomia ihmisiä tekemässä priimaa. Ihmiset synnyttävät tunteen, joka välittyy sisältöihin. Onnistumisen takaamiseksi tuotantopäivissä pitää olla aikaa ja jokaisen tulee tietää roolinsa. Luovuudelle, halauksille ja jutustelulle annettu aika näkyy sisällössä aitona ihmisten välisenä kipinänä.

 

4. Viimeistely

Viimeistelyvaiheessa videoita katsotaan ja katsotaan ja kuunnellaan ja katsotaan. That’s what we do! Varmistimme, että sisältö on sellaista, kuin Pauligin Paulan tiimi toivoi sen olevan.

Sisällöistä välittyvä tunne ratkaisee katsojakokemuksen. Se ratkaisee sisällön jaettavuuden ja (tässä tapauksessa) videoiden katseluminuuttien määrän. Tunne syntyi videoiden lopullisesta rytmistä, soljuvuudesta, äänestä ja hyvin suunnitellusta sisällöstä.

 

5. Kampanja

Tyylilaajennuskampanjan suhteen meillä ei ollut sisältöjen jakeluvastuuta. Iskimme kuitenkin haarukkamme tähänkin kinkkuun! Tärkeintä oli varmistaa, että onnistumme yhdessä.

Onnistumisen avuksi tarjosimme jakelusuunnitelman. Annoimme vinkit mahdollisimman laajan jakelun varmistamiseksi kussakin kampanjaan valitussa kanavassa. Käytännönläheiseen jakelusuunnitelmaan etsimme mm. oikeat hashtagit, nimimerkit, asiasanat, kuvaustekstit ja kirjoitamme valmiit otsikot. Youtuben algoritmit ja videoiden julkaisutavan merkitys sen elinkaarelle on meille tuttuja juttuja.

 

Vaikuttajien sisällöt

Klikkaa Vesa Silverin blogipostaukseen kuvasta ja tutustu Paulan uusiin vaatteisiin! (Tämänkin vangitsevan kuvan on ottanut Janita Autio.)

PauligPaula-17

Katso Naagin superhauska Youtube-video, jossa Janne haastaa Paulan stailaushaasteeseen!

Ihaile Janita Aution ottamia upeita kuvia klikkaamalla kuvaa!

Mariieveronican my day -videolla tehtiin yksisarviskahveja ja puhuttiin rohkeudesta. Katso video alta!

 

Innostavaa, eikö! Lähdetäänkö tekemään yhdessä?