Kauppakeskus Dixi on konkreettisen kohtaamispaikan lisäksi myös virtuaalinen kohtaamispaikka

Kauppakeskus Dixi avattiin Tikkurilan aseman kupeeseen tammikuussa 2015. Avasimme jo joulukuun alussa 2014 kauppakeskukselle omat sosiaalisen median kanavat, ja olemme siitä asti toteuttaneet Dixin sosiaalisen median markkinointia kokonaisuudessaan.

Kauppakeskus Dixi palvelee asiakkaitaan aktiivisesti Facebookissa ja Instagramissa. Teimme kanavavalinnat Dixin määrittämien kohderyhmien perusteella. Instagram oli tuolloin vielä pääasiassa nuorten kanava, jossa myös Dixi vaikutti nuorten maailmaan sopivalla tyylillä. Kauppakeskuksen pääkohderyhmä olivat aikuiset, mutta Instagram-tilin perustaminen oli tietoinen ja hyvä päätös: nyt Instagramissa on paljon aikuiskäyttäjiä, joille visuaaliset kauppakeskussisällöt sopivat hienosti!

Kummallekin kanavalle luotiin heti alussa oma strategia ja suunnitelma kauppakeskuksen markkinointisuunnitelman pohjalta. Näitä suunnitelmia on päivitetty joka vuosi yhteistyössä Dixin markkinoinnin kanssa.


Kauppakeskus Dixin sosiaalisen median markkinoinnissa on aina ollut tärkeää aktivoida seuraajat myös konkreettisesti liikkeelle kauppakeskukseen. Alussa kohderyhmänä olivat erityisesti Tikkurilan kautta matkaavat ihmiset, ja myöhemmin huomio kiinnittyi Tikkurilassa asuviin ihmisiin.

Ajankohtaista, innostavaa sisältöä on toteutettu erilaisten kampanjoiden ja kilpailuiden muodossa. Olemme pitäneet yhteyttä kauppakeskuksen kauppiaisiin ja myymäläpäälliköihin, joiden kautta olemme saaneet ajankohtaista sisältöä sosiaaliseen mediaan. Olemme tiedottaneet kauppakeskuksen rakentamisen eri vaiheista, kertoneet uusista liikkeistä ja palveluista ja fiilistelleen täyslaidallisen aina, kun kauppakeskuksessa tapahtuu jotain uutta ja jännittävää.

 

Alussa kanavien seuraajamääriä kasvatettiin täysin orgaanisesti. Selvitimme, millaisten sisältöjen parissa kohderyhmä viettää someaikaansa, valitsimme parhaat hashtagit oikeiden ihmisten tavoittamiseksi, nostimme kanavia esiin uutiskirjeissä ja nettisivuilla je teimme yhteistyötä mainostoimiston kanssa nostaaksemme kanavat esiin esimerkiksi kauppakeskuksen bannereissa. Maksettua Facebook- ja Instagram-markkinointia aloimme tehdä vasta myöhemmin.

Tuotamme edelleenkin viikottain uusia sisältöjä kauppakeskus Dixin sosiaalisen median kanaviin. Lisäksi huolehdimme maksetusta mainonnasta ja vuorovaikutuksesta kanavissa. Ajankohtaisten sisältöjen lisäksi on erittäin tärkeää, että kanavissa on päivittäin aktiivisesti läsnä joku, joka seuraa julkaisujen leviämistä, vastaa kommentteihin ja reagoi reaktioihin.

Olemme lisäksi raportoineet useamman Dixin tapahtuman livenä sosiaalisen median puolelle. Esimerkiksi Dixin uuden puolen avajaiset sekä kauppakeskuksen syntymäpäivät välitimme sosiaalisen median kanaviin kuvin, videoin, live-videoin ja Instagram Storiesin keinoin. Tämä tuki hienosti perinteisempää markkinointiviestintää, kuten mainoslehtiä ja äänimainontaa, ja tavoitti joka kerta myös uusia yleisöjä, sillä sivujen tykkääjämäärät nousivat jokaisen aktiivisesti raportoidun tapahtuman myötä.

Dixin Facebook-sivu on näiden vuosien aikana kasvanut 3 500 tykkääjän kanavaksi, jossa käydään aktiivista vuoropuhelua kauppakeskuksen ja Tikkurilan aseman kuulumisista. Instagram-tili on kasvanut yli 600 seuraajan tiliksi, jossa jaetaan hyvän mielen kuulumisia Dixistä. Kauppakeskus on laajentunut konreettisesta kohtaamispaikasta virtuaaliseksi kohtaamispaikaksi, jossa ihmiset vertailevat lounasravintoloita, kysyvät, vastaavat ja jakavat ilon fiilistelyjä kuvin ja sanoin.

 

Tarvitsetko apua yrityksesi sosiaalisen median ylläpidossa tai jonkin yksittäisen kampanjan sisältöjen tuottamisessa? Anna meidän auttaa. Teemme myös yksittäisiä liveraportointikeikkoja!